25.1.2010
KORKEIN OIKEUS 25.1.2010

Kari Ojala: "Ennen kuin käymme yksityiskohtiin, haluan kiinnittää huomiota koko käynnissä olevaan prosessiin. Se, että Matti Vanhanen on pannut liikkeelle tällaisen tapahtumakulun, osoittaa, ettei hänelle muilla ihmisillä, tässä tapauksessa entisellä naisystävällä ja laillista yritystoimintaa harjoittavalla pienyrittäjällä, ole samaa ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia kuin hänellä itsellään. Jos naisystävä kertoo omasta elämästään, johon Vanhanen on kuulunut, ja kustantaja julkaisee kiinnostavan tarinan ja kiinnittää huomiota sen yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin, Vanhanen väittää teosta julkaistuksi hänen oman henkilönsä käsittelemiseksi, ja esittää mielivaltaisia, yksilöimättömiä ja perusteettomia syytöksiä sanan- ja julkaisuvapauttaan käyttänyttä julkaisijaa kohtaan. Moraalittominta on, että hän tekee tämän pääministerinä toimiessaan: kuten on nähty, syyttäjä ja hovioikeus lähtevät silloin samaan kelkkaan. Pääministerin korostunut mielikuva itsestään muita ylempänä olentona on mitä tärkein Ruususen kirjan kautta ilmennyt yhteiskunnallinen ja poliittinen tosiasia."

Yhteenveto Etukeno Oyn ja Ojalan näkökohdista:

Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaan sananvapauden rajoittaminen käy vain, jos se on välttämätöntä pakottavan yhteiskunnallisen tarpeen vuoksi. Ihmisoikeustuomioistuin ei ole koskaan katsonut, että henkilön omasta elämästään kirjoittamisen oikeutta olisi saanut rajoittaa toisen yksityisyyden suojan vuoksi.

Kaikesta, mitä poliitikko hyödyntää poliittisella uralla menestyäkseen, pitää voida käydä keskustelua ja esittää näkemyksiä, kunhan ei syyllistytä kunnianloukkaukseen. Henkilöllä on oikeus ja vapaus kuvata kokemuksiaan omaa elämää koskevassa kaunokirjallisessa teoksessa ja kustantajalla oikeus julkaista teos.

Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan poliitikon on kestettävä muita enemmän yksityiselämänsä käsittelemistä. Johtavan poliitikon tulee kestää vielä enemmän. Arviossa on merkitystä myös poliitikon julkisuushakuisuudella, sillä onko poliitikko valinnut "amerikkalaisen" tyylin aktiivisesti hyödyntää omia asioitaan, imagoaan ja karaktääriään urallaan.

Tiedon levittäminen ja sen sisältö liittyvät toisiinsa: minkä hyvänsä harmittoman tiedon levittäminen ei voi olla rikollista. Esimerkiksi tiedon levittäminen siitä, että henkilö omistaa koiran, voi joissain kulttuureissa olla loukkaavaa, mutta meillä harmitonta. Yhtä lailla käyminen toisen luona saunassa alasti tai lastensa äidistä eronneen seurustelukumppanin suojeleva suhde lapsiinsa ovat meillä varsin tavanomaisia eivätkä loukkaavia tietoja.

Lain mukaan rangaistavan yksityiselämää koskevan tiedon levittämisen tulisi "olla omiaan" aiheuttamaan kärsimystä. "Onko omiaan" edellyttää objektiivisista arviota; väite ei riitä, vaan sen voi kumota asia-argumentein. Lain mukaan poliitikon yksityiselämää koskevan tiedon levittäminen ei loukkaa, jos se "voi" vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin – laki on rakennettu niin päin, että tältä osin pitää näyttää toteen, jos teko ei voi vaikuttaa.

Laki on tarkoitettu rajoittamaan vain toisen yksityiselämän "urkkimista", ei kertomista omasta elämästään, ja ulottuu vain journalistisiin tuotteisiin – ei omaelämäkertoihin. Jotta teko olisi rangaistava, levitetyillä tiedoilla pitää olla konkreettista tietosisältöä, yllätyksellisyyttä tai paljastavuutta. Vanhasen itsensä harmittomiksi, triviaaleiksi ja mitään poikkeuksellista sisältämättömiksi luonnehtimat, herttaisesti esitetyt tiedot eivät voi loukata.

Kirja ei ollut paljastuskirja, vaan Ruususen omasta elämästään kirjoittaman tarinan, hänen kohtaamastaan mediatodellisuudesta kertovan jakson ja kustantajan Ruususen kertomuksesta esiin nousevista yhteiskunnallisesti merkittävistä asioista laatiman analyysin muodostama kokonaisuus. Ruususen tarinassa esitetyt yksityiselämää sivuavat "tiedot" olivat pinnallisia, kertomuksen vaatimia eivätkä yksityisyyden ytimeen meneviä.

Syyttäjä tai Vanhanen eivät ole yksilöineet kirjan kohtia, joitten väitetään olleen omiaan loukkaamaan Vanhasta. Syyte tulee siksikin hylätä yksilöimättömänä ja toteennäyttämättömänä. Kustantajan toimista puuttuu myös rangaistavuuden edellyttämä loukkaamisen tahallisuus: käsikirjoituksesta hankittiin oikeudellinen arvio, ja siinäkin hyväksytystä aineistosta poistettiin Vanhasen intressien turvaamiseksi osa (pääosa tekstiviesteistä).

Jos kirjan julkaiseminen (virheellisesti) katsottaisiin rikolliseksi, kyse on epäselvästä ja tulkinnanvaraisesta laista aiheutuneesta tunnusmerkki- ja kieltoerehdyksestä, eikä rangaistusta saa siksi määrätä.

Mikäli hovioikeuden langettava tuomio pysyisi voimassa, toteutuisi Ruususen ja kustantajan ihmisoikeuksien eli sanan- ja painovapauden loukkaus. Kirja-alalle tuomio olisi kohtalokas: Suomessa ei voisi enää julkaista itsetilityksiä kirjoittajan omasta elämästä ja kanssakäymisestä muiden kanssa – ilman riskiä siitä, että kuka tahansa kirjassa mainittu väittää enempää perustelematta loukkaantuneensa kirjaan sisällytetyistä harmittomista maininnoista. Journalistista toimintaa – jonka pelisääntöihin Vanhanen on julkisuudessa ilmoittanut hakevansa selkeyttä – tuomio ei hetkauttaisi.

LISAA UUTISIA / MORE NEWS